top of page

Lapsi lasin takana

AnnaLouise Company on ideoinut, suunnitellut, organisoinut

ja toteuttanut Lapsi lasin takana -kampanjan.

Työryhmässä mukana olevat tahot ovat osallistuneet

kampanjan sisällön suunnitteluun.

Lapsi lasin takana -kampanja haluaa nostaa esille, että aikuisen

alkoholin käyttö voi aiheuttaa lapselle turvattomuuden tunnetta.

Kampanjan ensimmäiset materiaalit rakentuivat juhlapyhien ympärille, joihin vahvana osana kuuluu usein alkoholin käyttö.

Kampanja jatkui Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2023 julkaistiin

kampanjan kummi, Jippu, joka kertoo videolla lapsuudestaan

lasin takana. Lisäksi Jippu on tehnyt kampanjalle oman tunnuskappaleen nimeltään Näkymätön sydän.

Videoiden avulla kampanja haluaa kertoa tarinaa, jotta lapset saisivat tulla huomatuksi ja lapsen oikeudet ja turvallisuus toteutuisivat.

Kampanjan idea ja toteutus:

AnnaLouise Company

Annukka Roth ja Loviisa Linjama

Kampanjassa mukana:
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Kuopion kaupunki
Kuopion kriisikeskus
Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry
Kuopion Ensikotiyhdistys ry
Savon mielenterveysomaiset – FinFami ry
Kuopion Pelastakaa Lapset ry
Työterapinen yhdistys ry

Päihdepalvelusäätiö

Erityisesti isä -toiminta

1JUHANNUS pysty.jpg

”On vappu. 
Miksi äiti puhuu kovasti? 
Äitin lasi kaatuu.
Minua pelottaa.”

Turvallisen äidin tai isän satunnainenkin päihtymys voi olla 

outo tai pelottava. Pienen lapsen turvallisuudentunne syntyy siitä, 

että hän pystyy ennakoimaan tilanteita ja saamaan kontaktin aikuiseen. Päihtymys vaikuttaa aina vanhemman kykyyn huomata lapsi ja 

hänen tarpeensa sekä olla aidosti läsnä. 

Vanhempi reagoi lapsen kysymyksiin, ilmeisiin ja eleisiin eri tavalla 

kuin yleensä ja voi siksi vaikuttaa arvaamattomalta. 

Muutama minuutti on hätääntyneelle lapselle ikuisuus.

Oletko ajatellut miltä päihtymyksesi näyttää lapsen silmin? 

Sinä olet lapsesi tärkein aikuinen.

​”On juhannus. 
Tehtiin veljen kanssa kakku.
Äiti ei halunnut maistaa sitä,
joi siideriä ja lähti mökkinaapureiden
kanssa juhlimaan. Hävettää.”

Juhannuksen ajan tilastot ovat vuosittain ikävää luettavaa. 

Vuonna 2021 juhannuksena Suomessa hukkui 14 henkilöä ja pelkästään Pohjois-Savon alueella poliisitehtäviä oli yhteensä 532 kappaletta. 

Lapset tarvitsevat ympäristön, jossa heidän ei tarvitse pelätä. 

Heidän turvallisuus kuuluu meidän kaikkien aikuisten vastuulle.

Lapsen kokemuksella on merkitystä.

Oletko kysynyt lapselta, miltä alkoholinkäyttösi tuntuu ja 

näyttää lapsen silmin. Tällaisista asioista on hyvä jutella lapsen kanssa. 

Olisiko hyvä pohtia yhdessä, millainen olisi kaikille kiva juhannus? 

Lähteet: Yle

Hukkumistilastot

”On joulu.
Vauvan ensimmäinen joulu. 
Mies lupasi, ettei tällä kertaa juo? 
Pelkään, miten meidän käy.
Mitä mä teen? Oon niin yksin.”

Joulu on monelle lapselle vuoden tärkein juhla. 

Aikuisten vastuulla on antaa lapsille paras lahja, 

turvallinen koti.

Mikäli tilanne muuttuu painostavaksi, ei kenenkään tarvitse jäädä 

paikkaan, jossa väkivalta tai väkivallan uhka ovat läsnä.

Voit ottaa yhteyttä sosiaalipäivystykseen ympäri vuorokauden 

soittamalla numeroon 044 718 3930 (Pohjois-Savo).

”On uusivuosi.
Äiti juo ja puhuu ystävänsä kanssa. 
Valittaa, kun elämässä ei ole mitään sisältöä.
Minä sytytän tähtisädetikun, ja mietin,
etkö sinä todella näe minua?”

Humalainen tai krapulainen vanhempi hämmentää. 

Arvaamaton käytös, korotettu ääni ja riitaisuus aiheuttavat 

lapselle pelkoa. Hän tuntee häpeää ja luottamuksen puutetta. 

Pitkittyessään nämä haitat vaikuttavat lapsen arjessa pärjäämiseen 

ja saattavat aiheuttaa ongelmia kaverisuhteissa, 

vetäytymistä omiin oloihin sekä vaikeuttaa koulun käyntiä.

”On viikonloppu.
Taas tuota juomista, en jaksa enää noita. 
Popparit ei maistu miltään.
Isoveli tarjoo kaljaa, en todellakaan ota.”

Valitettavan usein Pohjois-Savossa nuoret saavat alkoholia vanhemmalta, sisarukselta tai täysi-ikäiseltä kaverilta. Nuorilla alkoholin runsas käyttö voi aiheuttaa esimerkiksi muistin ja tarkkaavaisuuden heikentymistä. Heidän kehittyvät aivot ovat herkemmät alkoholin vaikutuksille kuin aikuisilla.

Alkoholin käyttö myös altistaa nuoren tapaturmille ja vaaratilanteille. 

Mitä varhaisemmin alkoholin käytön aloittaa, sitä suuremmaksi 

riski riippuvuuden syntymiseen ja haittavaikutuksiin kasvaa. 

Vuonna 2021 alaikäisten hankkimasta alkoholista 42% 

tuli perhepiiristä. Ethän sinä välitä alkoholia alaikäiselle? 

bottom of page